Tilauskurssit

Tanssikoulu Sulavasta on mahdollista varata myös tilauskursseja. Alla on kerrottu suosituimmista
paketeistamme, mutta räätälöimme kursseja myös toiveiden mukaan – kysy lisää!

Häävalssi

Häävalssi on perinteisen hääjuhlan kaunis ja mieleenpainuva hetki. Häävalssin oppii helpoiten yksityisopetuksessa, jolloin eteneminen tapahtuu rauhallisesti, morsius-parin ehdoilla. Tämä on hyvä vaihtoehto myös kiireisille, jolloin tanssikurssi sovitetaan tilaajan aikatauluun. Sopiva treeniaikataulu on n. 1kk ennen häitä.

Mikäli valssi ei tunnu omalta tanssilta, valittavana on rajaton määrä erilaisia tanssilajeja ja tyylejä. Hyvä lähtökohta on vaikkapa lempikappaleenne tai häitten teemaan sopiva melodia. Meiltä voi tilata myös häätanssin koreografia-paketin, jossa tehdään pieni tanssisommitelma valitsemaanne musiikkiin. Varaa aikasi ajoissa!

Polttarit

Tanssitunti on loistava ohjelmanumero polttareihin! Tanssikoulu Sulavan ylivoimaisesti suosituin paketti on Tankotanssin tutustumistunti, jossa liikkumisen apuna käytetään katosta lattiaan ulottuvaa tankoa. Dance Latino -tunti on täynnä kuumia lattarirytmejä mm. salsaa, sambaa ja reggaetonia. Yksi suosituimmista tunneista on Back To The 80´s, jossa jorataan hiki hatussa tuttujen kasarihittien tahtiin. Saturday Fever-tunti kuljettaa suoraan 70-luvulle, jolloin koet tanssivasi kuin John Travolta! Happy Hour on nimensä mukaisesti iloinen tunti, jossa seikkaillaan monipuolisesti showtanssista hiphoppiin, swingistä lattareihin. Kaikki tunnit soveltuvat niin naisille kuin miehille eikä aiempaa tanssikokemusta välttämättä tarvitse olla. Erikseen tilattuna myös polttariteemanne mukainen tanssitunti. Ota rohkeasti yhteyttä, kerro toiveistasi tarkemmin ja teemme polttarisankarin päivästä ikimuistoisen!

Yksityistunnit

Yksityisopetus on erittäin tehokas ja nopea keino oppia tanssimaan! Mikäli viikko-opetus ei sovi kalenteriisi, voit varata Sulavasta yksityistunteja, jolloin aikataulut sovitaan yksilöllisesti. Yksityistunti on myös erinomainen vaihtoehto, mikäli haluat oppia tanssin perusasiat ennen varsinaisten ryhmätuntien aloittamista. Yksityistunti voi olla myös pienryhmäopetusta omalle seurueellenne, toiveittenne mukaan räätälöitynä. Kysy lisää!